Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Poutala kahdeksas Salt Lake Cityn avauksessa

Mika Poutala sijoittui kahdeksanneksi Salt Lake Cityn maailmancupin osakilpailun avausmatkalla. 500 metriä kulki aikaan 34,50.

 

Kisan voittoon luisteli ensimmäisenä ihmisenä 500 metriä alle 34 skeunnin luistellut Venäjän Pavel Kulizhnikov. Venäläisen uudet ME-lukemat kirjattiin 33,98. Toiseksi luisteli uudella ennätyksellään isäntämaan Mitchell Whitmore (34,19) ja kolmanneksi Kanadan William Dutton (34,35).

 

Poutala (152 pistettä) jatkaa matkan maailmancupissa kolmannella tilalla Kulizhnikovin (300) ja Duttonin (220) jälkeen. Avausviikonloppunahan Calgaryssä viikko sitten Poutala luisteli 500 metrillä toiseksi ja kahdeksanneksi.
 

Mika Poutala:

 

– Positiivisia asioita oli tänään kauden paras ensimmäinen satanen ja vaikka olikin epäonnistunut luistelu, olin silti kahdeksas.

 

– Isoin haaste oli tänään ensimmäinen kaarre: tulin siihe hyvällä vauhdilla, mutta pikkaisen ei askeleet osuneet siihen kohdilleen ja jouduin äkkiä kääntämään sinne. Sitten se olikin tasapainon kanssa taistelua. Sinne meni 1-2 kymmenystä tai jopa enemmän.

 

– Tonnille lähden hakemaan hyvää luistelua. Viime viikonloppuna meni jo hyvin. Taktiikan luon vasta, kun saan tietoon kuka on parina.

 

Jää oli perjantaina Olympic Ovalilla todella kova: -12,4 astetta.

 

B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 35,32 sijoituksen oltua 20:s. Juho Vaittinen luisteli puolestaan uuden ennätyksensä 35,82 (26.). Ryhmän nopein oli Kanadan Alexandre St-Jean (34,57).

 

Elina Risku avasi viikonlopun 500 metrin B-ryhmässä ajalla 38,79. Aika on 0,09 sekuntia Calgaryssä viime viikonloppuna luistellusta Suomen ennätyksestä.  Riskun sijoitus oli 12. ja kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet jäivät 0,14 sekunnin päähän. Maailmancupin pisteille on vaadittu tämän kauden starteissa nyt 38,64, 38,55 ja 38,65. Korean 15-vuotias Min-Sun Kim voitti kisan ajalla 38,10. 

 

Naisten 500 metriä voitti ylivoimaisesti Kiinan Hong Zhang 36,57. Kiinalaisen kierrosaika 25,93 kisassa oli kaikkien aikojen nopein naisluistelijalle. Toinen oli myös ennätyksensä luistellut USA:n Brittany Bowe (37,03) ja kolmas myös isäntämaata edustaba Heather Richardson (37,13).

 

Naisten 5000 metrin voiton vei Tshekin Martina Sablikova (6.47,42), mutta päivän nopeimman ajan luisteli B-ryhmän voittanut Hollannin Carien Kleibeuker (6.45,04).

 

Miesten 500 m tulokset

http://live.isuresults.eu/2015-2016/saltlakecity/r201.htm

 

Miesten 500 m maailmancupin tilanne

http://live.isuresults.eu/2015-2016/worldcup/wc1_500.htm

 

Miesten 500 m kauden TOP20

http://www.speedskatingresults.com/index.php?p=14&d=1&g=1&y=2015

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Salt Lake Cityn kisalajeissa

Pekka Koskela  34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE / 1.07,24

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,46

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 119, 1000 m 72, yhteensä mc-startteja 206

Mika Poutala 500 m 132, 1000 m 84, yhteensä mc-startteja 243

Juho Vaittinen 500 m 68, 1000 m 3, yhteensä mc-startteja 11

Elina Risku 500 m 36, 1000 m 20, yhteensä mc-startteja 56

 

Viikonlopun aikataulu (Ajat Suomen aikaa)

Lauantai 21.11.

Klo 18:30

18:00 500 m naiset B-ryhmä, Elina Risku

18:26 1000 m miehet B-ryhmä, Pekka Koskela ja Juho Vaittinen

22:00 1000 m miehet A-ryhmä, Mika Poutala

 

Sunnuntai 22.11.

18:00 1000 m naiset B-ryhmä, Elina Risku

18:50 500 m miehet B-ryhmä, Pekka Koskela ja Juho Vaittinen

22:35 500 m miehet A-ryhmä, Mika Poutala

 

YLE televisioi  Salt lake Cityn maailmancupin kisoja seuraavasti:

YLE Areena näyttää kaikki A-ryhmät suorina lähetyksinä, joista osan selostettuna (Christer Sarlin, Tuomas NIeminen)

Lauantai 21.55

Sunnuntai 21.55

Perjantain kooste lauantaina 14.11. klo 15.45 TV2

Launtain kooste sunnuntaina 15.11. klo 14.40 TV2

Sunnuntain kooste maanantaina 16.11. klo 16.00 TV2