Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Ice Skating Tour 2015/2016 alkaa

Suomen Luisteluliiton ja kohdekunnan vapaa-aikatoimen kanssa organisoima koko päivän luistelutapahtumakiertue kattaa ennätykselliset 64 paikkakuntaa.
18. valtakunnallinen LUISTELUPÄIVÄ koostuu klo 9.00 – 14.00 koululaisluisteluista ja klo 18.00 – 20.00 koko perheen luisteluillasta.

Koululaisluisteluissa poppi raikaa, oppilaat saavat FIILISPOHJAISTA ohjausta tasapainon ja luistelutaidon saloihin kuin huomaamatta taitavien ohjaajien ohjauksessa. Paikalla on aina luistintestipiste kypärineen. 
Opettajille tapahtumapäivät ovat parhaimmillaan loistavia oivallushetkiä kuinka oppilaiden liikkuminen ja heittäytyminen liikunnan hassuttelun vietäväksi saa aikaan uusia piirteitä nuorissa.
Koululaisluisteluissa tämän talven teemana on " HIKEENNY HAUSKASTI ". 
KOKO PERHEEN LUISTELUILLASSA on kaksi tuntia ohjelmaa iloisen musiikin tahdissa. Paikalla on energiset tapahtumavetäjät yhdessä yllätysvieraidensa kanssa?
Ohjelmaa on kaikenikäisille osallistujille; alkujumppa, Dirlandaa-luistelujuna, LimboKisa, LuisteluWalssit, LuisteluKisa, TipuTanssit, 30 min Kuntoluistelu ja JääDisko. 1/2 h kuntoluistelun teemana on edistää suomalaisten arkiliikuntakuntoa helpolla ja hyväntuulisella kestävyyssuorituksella. Maalissa kaikille osallistujille jaetaan laivaristeilylipukkeet ja kaakaot tai kahvit. Päivän päättävässä Ice Discossa juhlitaan huippuhittien tahtiin karkkisateineen.
ILTATAPAHTUMASSA on LUISTINLAINAUSPISTE, josta löytyy lainattavaksi hokkareita, Short Track – luistimia, retkiluistimia ja pikaluistimia. Paikalla on myös 25 kypärää.
Tapahtumien tarkoituksena on edistää suomalaisten luistelukulttuuria ja pitää yhdessä hauskaa luistelukentällä "hikeentyen". Tapahtumakiertueella osallistujia on kokonaisuudessaan noin 50000 hlöä, polttaen liki 25 miljoonaa kaloria.
Tapahtumat ovat osallistujilleen maksuttomia. 
 
Tervetuloa Ice Skating Tour – tapahtumaan! 
www.iceskatingtour.fi
 
Lauri Paalasmaa
Kiertuepäällikkö
Suomen Luisteluliitto ry
050 3304822