Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Pikaluistelijat vauhdissa mc-katsastuksissa Inzellissä

Pikaluistelumaajoukkueet mittaavat viikonlopun aikana alkukauden osaamistaan Saksan Inzellissä. Perjantaina ja lauantaina luistellaan maailmancupin karsintoja niin aikuisissa kuin junioreissakin.

Pekka Koskela ja Juho Vaittinen luistelivat perjantaina kauden avauksessaan Inzelissä 500 metriä alle 36 sekunnin. Maailmancupin karsinnoissa Inzellissä Saksassa Koskelan avaus oli 35,86 ja Vaittisen 35,99. Vaittinen pääsi jo yhdeksän sadasosa päähän ennätyksestään. Koskela oli kisan viides ja Vaittinen kuudes. Harri Levon 36,36 riitti myös kymmenen kärkeen.

 

1000 metrillä Koskela kellotti 1.11,63 ja Vaittinen 1.12,00. Sijoitukset olivat kuudes ja seitsemäs.

 

Elina Risku oli naisissa mainiossa vauhdissa luisteltuaan 38,96, joka on vain 13 sadasosan päässä naisen korkealla Calgaryssä luistellusta ennätyksestä. Aika riitti lisäksi koko kisan voittoon. Tonninkin kulki 1.19,20 eli yli sekunnin kovempaa kuin edellinen kauden paras kaksi viikkoa sitten.

 

Tuomas Rahnasto puolestaan luisteli 5000 metrillä vain sadasosan päähän Tommi Pullin nuorten Suomen ennätyksestä. Rahnaston aika 6.46,62 alittaa samalla aikuisten EM-kisarajan.

 

Poikien puolella nopein oli 500 metrillä 37,29 luistellut Samuli Suomalainen ja toiseksi nopein Suomalaisen tapaan uuden ennätyksensä tehnyt Antero Eskola ajalla 38,28.

 

Omia ennätyksiä nähtiin muutenkin suuri määrä junioreiden puolella.

 

Urheilutoimenjohtaja Janne Hänninen:

 

– Elina on ollut hyvässä vaihdissa koko syksyn ja kiva nähdä kehittymisen jatkuvan. Tuomas Rahnasto luisteli hyvän 5000 metriä ja nuorissa lisäksi monta hyvää luistelua. Lauantaina toivottavasti saadaan vielä aikoja parannettua.

 

Maajoukkueluistelijoista Mika Poutala ja Miro Puolakka ovat Calgaryssä, jossa antavat omat näyttönsä maailmancupia ajatellen.

 

23.10.2015 Inzell, pikaluistelun kv kilpailut, suomalaistulokset

 

500 metriä

Naiset

Elina Risku 38,96  (PB 38,83)

Miina Peltonen 42,39 (PB 42,26)

 

Miehet

Pekka Koskela 35,86 (PB 34,36)

Juho Vaittinen 35,99 (PB 35,90)

Harri Levo 36,34 (PB 35,64)

Tommi Pulli 36,99 (PB 35,70)

Verneri Kinnunen 37,38 (PB 37,01)

Aatu Hautamäki 37,80 (PB 37,76)

Matti Yli-Ojanperä 38,35 (PB 37,91)

 

Tytöt

Katriina Keski-Opas (´98) 44,43 (PB 44,14)

 

Pojat

Samuli Suomalainen (´98) 37,29 oma ennätys

Antero Eskola (´97) 38,28 uusi ennätys

Juho-Jaakko Yli-Ilkka (´97) 38,34 (PB 37,80)

Valle Viertola (´97) 40,40 (PB 40,32)

 

1000 metriä

Naiset

Elina Risku 1.19,20 (PB 1.18,46)

Miina Peltonen 1.23,51 (PB 1.23,05)

Veera Sarkanen 1.27,81 (PB 1.27,48)

 

Tytöt

Anni Käsnänen (´99) 1.29,49 oma ennätys

Katriina Keski-Opas (´98) 1.30,75 oma ennätys

 

Pojat

Samuli Suomalainen (´98) 1.14,87 oma ennätys

Juho-Jaakko Yli-Ilkka (97) 1.16,34 (PB 1.14,96)

Antero Eskola (´97) 1.16,45 oma ennätys

Jaakko Hautamäki (´98) 1.19,51 oma ennätys

Valle Viertola (´97) 1.20,25 oma ennätys

 

Miehet

Pekka Koskela  1.11,63 (PB 1.07,00)

Juho Vaittinen 1.12,00 (PB 1.11,61)

Verneri Kinnunen 1.12,65 (PB 1.11,80)

Tommi Pulli 1.12,88 (PB 1.08,92)

Aatu Hautamäki 1.15,45 (PB 1.15,44)

Matti Yli-Ojanperä 1.17,46 (PB 1.16,34)

 

3000 m

Naiset

Veera Sarkanen 4.53,06 oma ennätys

 

Tytöt

Anni Käsnänen (´99) 4.45,04 oma ennätys

 

Pojat

Jaakko Hautamäki 4.12,19 oma ennätys

 

5000 m

Pojat

Tuomas Rahnasto 6.46,62 oma ennätys (Nuorten SE 6.46,61 Tommi Pulli)

 

Täydelliset tulokset Inzellin kilpailuista

http://www.max-aicher-arena.de/wp-content/uploads/2015/07/Results_IR_20151023.pdf