Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Heerenveenissä maailmancupin sprinttiviikonloppu

Suomella on viiden urheilijan edustus viikonloppuna Heerenveenissä Hollannissa käytävässä pikaluistelun maailmancupin sprinttiviikonloppussa. 

Joukkueen muostavat Elina Risku, Pekka Koskela, Mika Poutala, Tommi Pulli, Juho Vaittinen. 

Heerenveenissä luistellaan lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä 500 metrin ja 1000 metrin kilpailut.

Suomella on jokaiseen kilpailuun yksi ylimääräinen paikka, joten kaikki pääsevät luistelemaan jokaisen neljästä startista myös miehissä.

Suomalaiset kisaavat lisäksi viikonloppuna sisäisesti paikasta seuraavan viikonlopun Heerenveenin matkakohtaisiin MM-kisoihin 1000 metrille, jossa Suomella on yksi maapaikka. Mika Poutala on jo valittu tuohon kisaviikonloppuun edustajaksemme 500 metrille.

Lisäksi nyt tulevana viikonloppuna on jaossa maapaikkoja Astanassa Kazakstanissa 28.2.-1.3. järjestettäviin sprinttimatkojen MM-yhteispistekisoihin. 

Päävalmentaja Pasi Koskela:

– Tavoitteena on tulevana viikonloppuna tehdä sellaisia suorituksia, joita on nähty harjoituksissa talven kisatauolla. Jokainen luistelijamme on onnistunut tekemään harjoituksissa nyt syksyä parempia suorituksia.

– Kisavauhtiin päästään myös ensi viikonloppua silmälläpitäen. Mika on mukana tuolloin 500 metrillä ja 1000 metrin edustajamme valitaan tämän viikonlopun tulosten perusteella.

Lisätietoja

Pasi Koskela

Sport Manager – Head Coach

National Speed Skating Team Finland

+358 40 5165 752