Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Tuloksia universiadeista

TIEDOTE 13.12.2013

Käenmäki luisteli ennätyksen

Pikaluistelujoukkueen esitykset alkoivat ilahduttavalla ennätyksellä. Vaasan yliopiston Juuso Käenmäki paransi 5000 metrin ennätystään lähes 24 sekuntia aikaan 7.43,76. Käenmäki jäi kuitenkin kilpailun viimeiseksi, häviten Puolan Jan Szymanskille 1.11,29.
– Juuso lähti aika reippaasti liikkeelle tänään. Pitää harjoitella ehkä hiukan vauhdinjakoa hänen kanssaan, valmentaja Ari Hiltunen mietti.

TIEDOTE 14.12.2013

Pikaluistelussa ja alppihiihdossa kaukana kärjestä

Miesten pikaluistelussa vuorossa oli 500 metrin sprinttimatka. Kisan voittoon luisteli Japanin Tsubasa Hasegawa ajalla 71,00. Juho Jääskeläinen oli loppusijoituksissa 22. kahden startin yhteisajalla 77,65. Mies oli tyytyväinen etenkin toiseen lähtöön, jossa hän paransi aamun aikaansa kuusi kymmenystä.
 
– Huomattava parannus tuli ensimmäiseen. Oli selvästi virheettömämpi suoritus ja ihan tyytyväinen olen, hän summaa.
 
Matti Yli-Ojanperän kisa päättyi ensimäisessä lähdössä tulleeseen diskaukseen. Yli-Ojanperä kaatui ja sotki samalla myös erätoverinsa kisaa siinä määrin, että hylkäys oli selvä.

Suomalaisten alppihiihtodebyytin teki Kasper Hietanen super-G:ssä eli supersuurpujottelussa. Coloradossa parhaillaan opiskeleva mies ei ollut aivan omassa elementissään, ja hän sijoittui 47:nneksi. Mies jäi 7.40 sekuntia voiton vieneestä Ranskan Blaise Gienzendannerista.
 
– Pelotti, en ole pariin vuoteen laskenut super-G:tä. Hirveeltä tuntui, mutta maaliin pääsin, huojentunut Hietanen tuumaa.

TIEDOTE 15.12.2013

Pikaluistelijat kiitivät ulkorataennätyksiin

Miesten pikaluistelun 1500 metrillä Juho jääskeläinen ylsi parhaaseen suomalaissuoritukseen. Ajalla 1:59,41 hän jäi 11,61 sekuntia voiton vieneestä Puolan Jan Szymanskista. Omaa ulkoratojen ennätystään mies paransi yli neljä sekuntilla, mutta tulos riitti vain 30. sijaan.
 
Muut suomalaismiehet, Juuso Käenmäki ja Matti Yli-Ojanperä täyttivät sijat 32 ja 33.
 
– Juuso paransi myös omaa ulkorataennätystään peräti yli kuudella sekuntilla, kommentoi valmentaja Ari Hiltunen.
 
Naisten 500 metrillä Jenni Kukkonen paransi suoritustaan toisella kierroksella kolme kymmenystä. Kahden suorituksen kokonaisaika 85,42 riitti 22. sijaan. Voitto meni Korean Kim Hyungille (79,03).
 
– Suorittaminen on vielä näin alkukaudesta aika epävarmaa, ja huojumista on aina ensimmäiseen kaarteeseen menossa, Kukkonen pohtii. Hänen mukaansa kehitys on kuitenkin koko ajan parempaan päin.

Lähde: OLL universiaditiedotus