Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Poutala ja Koskela jälleen 12:s ja 14:s

Mika Poutala ja Pekka Koskela paransivat aikojaan sunnuntaina perjantaisista 500 metrin starteistaan, mutta sijoitukset olivat täsmälleen samat kuin kaksi päivää sitten. 
 
Poutala oli Calgaryn maailmancupin toisessa 500 metrin kilpailussa 12:s ja Koskela 14:s.
 
Mika Poutala paransi perjantain avaustartin ajasta reilun kymmenyksen luisteltuaan 34,74. Avaussatanen kulki nyt 9,70. Poutala jäi palkintokorokkeelta reilun kahden kymmenyksen päähän.
 
Pekka Koskelan aika oli 34,87, neljä sadasosaa parempi kuin avauspäivänä perjantaina. Sadan metrin väliaika oli 9,82.
 
Mika Poutala:
 
– Tänään tehtiin just sitä mitä perjantaina luvattiin, että parannetaan pikkaisen. Tosi tyytyväinen, terätkin toimi paremmin. Ensimmäinen satanen on toiminut hyvin, yleensä tällaisia aikoja tulee vasta loppukaudesta. 
 
Pekka Koskela:
 
– Se oli sellainen parempi luistelu, mutta ei tuollaisella ensimmäisellä satasella oikein ehdi. Loppu tuli hyvin, viimeinen kurvi kääntyi hyvin pienen terän säätämisenkin myötä. Vähän tyhjät jalat, tietynlainen treenaaminen taustalla näkyy. Suunta on oikea ja kiva herkistellä ensi viikonloppua varten.
 
Päävalmentaja Pasi Koskela:
 
– Kärki on kolmannen päivän jälkeen kymmenyksen lähempänä. Tästä saatiin mukavaa viestiä siitä, että vastetta tekemiseen on saatu. Vastassa on aina näin kauden alussa liikkuvia palikoita ja niiden naksauttaminen oikeaan asentoon on käynnissä.
 
– Tulokset tulevat sivutuotteina laadukkaasta työstä. Jatkamme tiistaina veryttelyjäillä Salt Lake Cityssä ja viikonloppuna on toisen maailmancupin aika.
 
Kisan voittoon luisteli USA:n Tucker Fredricks ajalla 34,46 sadasosan nopeampana kuin Korean Tae-Bum Mo. Perjantain voittaja Ronald Mulder (Hollanti) oli kolmas ajalla 34,52.
 
Fredricks luisteli perjantaina B-ryhmän voittoon täsmälleen samalla ajalla (34,41) kuin tuolloin A-ryhmän voittanut Mulder.
 
Sunnuntaina mukana on velä kolme suomalaisluistelijaa. 500 metrin B-ryhmässä Markus Puolakka, Elina Risku naisten samalla matkalla ja Robert Brandt palaa maailmancupin jäille lähes kuuden vuoden tauon jälkeen startatessaan 5000 metrille.

 

Miesten 500 metriä, A-ryhmä:

1) Tucker Fredricks USA 34,46

2) Tae-Bum Mo KOR 34,47

3) Ronald Mulder NED 34,52

3) Jamie Gregg CAN 34,53 

5) Mitchell Whitmore USA 34,56

6) Jesper Hospes NED 34,57

7) Jan Smeekens NED 34,61

7) Joji Kato JAP 34,61

12) Mika Poutala FIN 34,74 

14) Pekka Koskela FIN 34,87

Täydelliset tulokset http://live.isuresults.eu/2013-2014/calgary/r102.htm

Markus Puolakka luistee 500 metriä B-ryhmässä kello 00.37

 

Maailmancupin tilanne, miehet 500 metriä (2 starttia):

1) Ronald Mulder NED 170

2) Tae-Bum Mo KOR 160

3) Jamie Gregg CAN 130

4) Tucker Fredricks USA 125

5) Michel Mulder NED 92

6) Jesper Hospes NED 90

14) Mika Poutala FIN 42

16) Pekka Koskela FIN 32

 

Naiset 1000 metriä, A-ryhmä:

1) Heather Richardson USA 1.13,23 

2) Lotte van Beek NED 1.13,36

3) Brittany Bowe USA 1.13,70

 

Miehet 5000 metriä, A-ryhmä:

1) Sven Kramer NED 6.04,46 (maailman kaikkien aikojen 2. nopein aika)

2) Jorrit Bergsma NED 6.06,93

3) Seung-Hoon Lee KOR 6.07,04

 

Calgaryn maailmancupin osakilpailun loput suomalaiset sunnuntaina:

 

Miesten 500 metriä:

00:37 B-ryhmä, 7 pari: Southee AUS – Markus Puolakka

 

Naisten 500 metriä:

01:36 B-ryhmä, 8. pari: Elina Risku – Toth-Lykovcan HUN

 

Miehet 5000 metriä:

02:26 B-ryhmä, 1. pari: Robert Brandt (yksin)

 

Tulokset aamulla.

 

YLE:n erikoislähetykset TV:ssä Calgarystä:

SU 10.11. klo 23.35-00.18

 

ISU maailmancupin kalenteri 2013-2014:

8.-10.11. Calgary, Kanada

15.-17.11. Salt Lake City, USA

29.11.-1.12. Astana, Kazakstan

6.-8.12. Berliini, Saksa

7.-9.3. Inzell, Saksa

14.-16.3. Heerenveen, Hollanti

 

Arvokilpailut 2013-2014:

EM-kisat 10.-12.1. Hamar, Norja 

Sprinttereiden MM-kilpailut 18.-19.1. Nagano, Japani

Olympialaiset 7.-23.2. Sotsi, Venäjä

MM-kilpailut 22.-23.3. Heerenveen, Hollanti

 

Lisätietoja:

Päävalmentaja Pasi Koskela +358 40 5165 752