Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Poutala 12. ja Koskela 14. kauden avauksessa Calgaryssä

Mika Poutala oli kahdestoista ja Pekka Koskela neljästoista kauden ensimmäisessä maailmancupin startissa Calgaryssä perjantaina. Poutalan aika oli 500 metrillä 34,87 ja Koskelan 34,91.
 
Sadannessa 500 metrin maailmancupin startissaan Koskela otti vilppilähdön, vaikka mies olikin siitä eri mieltä. Toisella yrittämällä sataan metriin pohjalainen ehti aikaan 9,80. Parin voitti hollantilainen Jesper Hospes (34,67).
 
Kisan voitti hollantilainen Ronald Mulder, joka luisteli viimeisessä parissa uudeksi ennätyksekseen 34,41. Aika on samalla kauden kärkiaika maailmassa. Voitto oli samalla Mulderin uran ensimmäinen maailmancupissa.
 
Kakkonen oli Korean Tae-Bum Mo (34,52) ja kolmas saman ajan samassa parissa luistellun kanadalainen Jamie Gregg.
 
Toinen 500 metrin kisa luistellaan sunnuntaina. Lauantaina kaksikko luistelee 1000 metrin kauden avauksensa.
 
Flunnssainen Pekka Koskela:
 
– Se oli sopivan raikas avaus. Kurveihin jäi vielä aikaa. Ihan ok, katsotaan paljon yskittää tänä iltana.
 
Poutala voitti omassa parissaan puolalaisen Artur Wasin. Sadan metrin väliaika oli 9,69.
 
Tyytyväinen Mika Poutala:
 
– Startti ja ensimmäinen kaarre olivat ok, sen jälkeen alkoi näkyä täysivauhtisen luistelun vähyys. Tärkeintä oli se, että olin suhteellisen lähellä kärkeä sijoituksesta huolimatta.
 
Päävalmentaja Pasi Koskela:
 
– Suunnitelman mukaan näytetään etenevän. Kiva että tuli lunastettua olympiaennakkovalinnat heti. Nyt odotelaan molempien herkistymistä näillä kisavedoilla. Luistelut olivat teknisesti hyvin nipussa, tilaa herkistymiselle kuitenkin on.
 
Naisten 500 metrin kauden avauksen vei nimiinsä viime vuonna molemmat kisat Calgaryssä voittanut korealainen ME-nainen Sang-Hwa Lee ajalla 36,91. Aika jää vain 11 sadasosaa ME:stä, jonka Lee luisteli viime tammikuussa samalla jäällä. Naisten kakkonen oli Saksan Jenny Wolf (37,14) ja kolmas Kiinan Beixing Wang (37,40).
 
Miesten 1500 metrillä voiton vei hollantilainen Koen Verweij (1.42,78), jolle maailmancupin voitto oli uran toinen. 
 
Naisten 3000 metrillä viisinkertainen olympiavoittaja, Saksan Claudia Pechstein, otti jo uransa 26. maailmancupin voiton ajalla 3.59,04. Pechsteinin ensimmäinen voitto maailmancupissa on jo lähes 18 vuoden takaa (9.12.1995 Oslo).

 

Miesten 500 metriä, A-ryhmä:

1) Ronald Mulder NED 34,41

2) Tae-Bum Mo KOR 34,52

3) Jamie Gregg CAN 34,52

4) Michel Mulder NED 34,56

5) Artyom Kuznetsov RUS 34,60

6) Jesper Hospes NED 34,67

7) Jan Smeekens NED 34,67

8) Mitchell Whitmore USA 34,68

12) Mika Poutala FIN 34,86

14) Pekka Koskela FIN 34,91

Markus Puolakka luistee 500 metriä B-ryhmässä kello 00.01

 

Naisten 500 metriä, A-ryhmä:

1) Sang-Hwa Lee KOR 36,91

2) Jenny Wolf GER 37,14

3) Beixing Wang CHN 37,40

4) Nao Kodaira JPN 37,56

5) Heather Richardson USA 37,61

6) Olga Fatkulina RUS 37,63

7) Margot Boer NED 37,64

8) Judith Hesse GER 37,68

Elina Risku luistelee B-ryhmässä kello 0.57

 

Joel Vähä-Salo luistelee 1500 metriä B-ryhmässä kello 2:01

 

Calgaryn maailmancupin osakilpailun seuraavat päivät:

 

Lauantai 9.11.:

Miesten 1000 metriä (Pekka Koskela, Mika Poutala, Tommi Pulli, Joel Väsä-Salo)

Naisten 500 metriä (Elina Risku)

 

Sunnuntai 10.11.:

Miesten 500 m (Pekka Koskela, Mika Poutala, Markus Puolakka)

Miesten 5000 m (Robert Brandt)

Naisten 1000 m (Elina Risku)

 

YLE:n erikoislähetykset TV:ssä Calgarystä:

PE 8.11. klo 00.00-00.43 (LA 14.00-14.45)

LA 9.11. klo 23.35-00.18 (SU 13.30-14.15)

SU 10.11. klo 23.35-00.18

Lähetykset on nähtävissä selostamattomina suorana myös YLE Areenalta

PE 8.11. 19.50-22.50

LA 9.11. 19.50-23.35

SU 10.11. 19.50-23.35

 

ISU maailmancupin kalenteri 2013-2014:

8.-10.11. Calgary, Kanada

15.-17.11. Salt Lake City, USA

29.11.-1.12. Astana, Kazakstan

6.-8.12. Berliini, Saksa

7.-9.3. Inzell, Saksa

14.-16.3. Heerenveen, Hollanti

 

Arvokilpailut 2013-2014:

EM-kisat 10.-12.1. Hamar, Norja 

Sprinttereiden MM-kilpailut 18.-19.1. Nagano, Japani

Olympialaiset 7.-23.2. Sotsi, Venäjä

MM-kilpailut 22.-23.3. Heerenveen, Hollanti

 

Lisätietoja:

Päävalmentaja Pasi Koskela +358 40 5165 752