Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Suomi kolmen luistelijan joukkueella junioreiden maailmancupiin

Suomen Luisteluliitto on lähettänyt kolmen luistelijan joukkueen ensimmäiseen junioreiden maailmancupin osakilpailuun Minskiin. Viikonloppuna käytävässä kilpailussa ovat mukana jo aiemmin maailmancup-kokemusta keränneet Juho Vaittinen, Miro Puolakka ja Miina Peltonen.

Joukkueen kaikki luistelijat kilpailevat 500 metrin ja 1000 metrin matkoilla. Vaittinen luistelee myös 1500 metriä.

– Juho olisi voinut luistella myös 3000 metriä, mutta silloin olisi tullut kolme matkaa lauantaille. Valitsimme vahvemmat matkat, kertoi joukkueen valmentaja Jason Andberg.

– Juho tavoittelee maailmancupin pisteitä ja Miinalla ja Mirollakin on 500 merillä mahdollisuus pisteisiin. Kaikilla on ehjät harjoittelukaudet alla, mutta on vaikea arvioida, mistä sijoista taistellaan, kun kyseessä on kauden ensimmäinen osakilpailu, Andberg arvioi tilannetta.

Luistelijoiden valmistautumista on varjostanut Suomen lämmin sää.

– Päätimme matkustaa kisapaikalle vasta torstaina, jotta voisimme valmistautua Suomessa. Takaiskuna tuli se, että Oulunkylässä ei vielä olekaan jäätä. Nuoret ovat olleet jäällä viimeksi pari viikkoa sitten. Olemme tehneet ominaisuustreenejä ja keventäneet normaalia ohjelmaa hieman, jotta saadaan jäällä kaikki irti, Andberg kuvasi viime hetken valmistautumista.

Valko-Venäjän pääkaupunki Minsk on luistelijoille eksoottinen paikka:

– Kukaan suomalaisluistelija ei ole täällä aiemmin käynyt eikä varmaan moni muukaan länsieurooppalainen luistelija. Toivotaan, että kilpailujärjestelyt sujuvat hyvin. Uskon, että kisajärjestäjillekin tämä on näytönpaikka, arvioi Andberg.

Junioreiden maailmancupissa on tulevalla kaudella viisi osakilpailua, joista alueellisia osakilpailuja on kaksi (Eurooppa/Aasia/Pohjois-Amerikka – Oseania). Minskin kilpailu on Euroopan alueen kilpailu.

Aikataulu:

Ajat Suomen aikaa, muutokset mahdollisia.

Lauantai 17.11.2012 klo 10

500 m naiset (Miina Peltonen)
500 m miehet (Miro Puolakka, Juho Vaittinen)
1000 m naiset (Miina Peltonen)
1000 m miehet (Miro Puolakka, Juho Vaittinen)
3000 m naiset
3000 m miehet
 

Sunnuntai 18.11.2012 klo 10

500 m naiset (Miina Peltonen)
500 m miehet (Miro Puolakka, Juho Vaittinen)
1500 m naiset
1500 m miehet (Juho Vaittinen)
naiset yhteislähtö
miehet yhteislähtö

Kisasivut