Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Sprintteriluistelijoiden kausi jatkuu Pohjois-Amerikan nopeilla jäillä

Pikaluistelusprintterit ovat pitäneet joulukuun ensimmäisestä viikonlopusta lähtien palautumis- ja harjoittelujaksoa. Tauko on käytetty hyväksi tähtäimessä kevätkauden maailmancupit ja MM-kilpailut.

Nyt kuitenkin puolentoista kuukauden jakso on päättymässä ja kevätkausi käynnistyy Pohjois-Amerikan nopeilla jäillä. Tämä tietää huppuaikoja ja mahdollisesti uusia maailmanennätyksiä. 
 
Luistelijat jatkavat maailmancupin osakilpailuja Salt Lake Cityssä 21.-22. tammikuuta. Salt Lake Citystä siirrytään tammikuun viimeiseksi viikonlopuksi Kanadan Calgaryyn, jossa käydään sprinttereiden maailmanmestaruuskilpailut. 
 
Edellisen kerran Calgary isännöi sprinttereiden MM-kilpailuja yhdeksän vuotta sitten. Silloin miesten MM-kilpailuja hallitsi isäntämaan Jeremy Wotherspoon. Hän teki MM-kilpailuissa sprinttereiden maailmanennätyksen (2 x 500m ja 2 x 1000 m) 137,230. Ennätys on edelleen voimassa. Wotherspoon on lopettanut aktiiviuransa ja toimii nyt valmentajana. 

Suomen pikaluistelijat lähtevät Pohjois-Amerikkaan syyskaudelta tutulla kokoonpanolla. Salt Lake Cityn maailmancupissa ovat mukana Pekka Koskela, Mika Poutala ja Markus Puolakka. Kun MM-kilpailujen miesten kilpailuun on vain kaksi paikkaa, on kilpailuihin valittu Pekka Koskela ja Mika Poutala. Naisilla on MM-kilpailuihin yksi paikka ja sen täyttää syyskauden maailmancupin kilpailut kiertänyt nuori Elina Risku. Joukkueen valmentajana on Pasi Koskela.

Lisätietoja

Pasi Koskela p. +358 40 516 5752
Esko Lummelampi p. 0500 240 029