Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Suomalaiset ilman Mika Poutalaa viikonvaihteen maailmancupissa Berliinissä

Suomalaisten pikaluistelijoiden vastoinkäymiset jatkuvat, kun vuorossa on perjantaina käynnistyvä Berliinin osakilpailu. Mika Poutala matkusti Berliinistä kotiin, koska hän on tuntenut olonsa valmistavissa harjoituksissa väsyneeksi ja heikkovoimaiseksi. Hän kävi jo Berliinissä alustavissa tutkimuksissa, mutta menee tarkempiin tutkimuksiin saavuttuaan Suomeen.

Poutalan poisjäänti tarkoittaa Suomen joukkueen kannalta sitä, että Pekka Koskelan lisäksi 500 metrin luistelevat sekä perjantaina että lauantaina Tuomas Nieminen ja Markus Puolakka. Valitettavan huonosti sujuneen Heerenveenin osakilpailun vuoksi kaikki suomalaiset luistelevat B-ryhmässä.
 
1000 metrin kilpailussa Pekka Koskelan lisäksi suomalaisista on mukana Tuomas Nieminen. Tässäkin molemmat ovat B-ryhmässä. 1500 metrillä suomalaisedustajana on Niko Räsänen, joka luistelee myös 5000 metriä.  Nuori Tommi Pulli luisteli niin kuin oli suunniteltukin vain Heerenveenin osakilpailun.
 
– Tämä tilanne tarkoittaa tavallaan uutta starttia. Nyt meidän on ponnistettava näistä asetelmista. Mikan poisjäänti on valitettavaa maailmancupin kannalta. Arvokisoja ajatellen tässä ei ole mitään suurta huolta. Muun joukkueen osalta valmistautuminen on mennyt suunnitellusti eikä viime viikonlopun vastoinkäymisiä ole enää muisteltu, kertoi valmennuspäällikkö Jukka Ala-Louko.
 
Suomen joukkue Berliinissä:
 
500 m: Pekka Koskela, Tuomas Nieminen, Markus Puolakka
1000 m: Pekka Koskela, Tuomas Nieminen
1500 metriä: Niko Räsänen
5000 metriä: Niko Räsänen
 
Ohjelmaa (Suomen aikaa, alustavia aikoja)
 
Pikaluistelun maailmancup, Berliini, Saksa
 
Perjantai 19.11.2010
 
klo 11.30         500 m, miehet B-ryhmä
klo 12.30         5000 m, miehet B-ryhmä
                     
Lauantai 20.11.2010
 
klo 10.30         500 m, miehet B-ryhmä
klo 17.30         1500 m, miehet, B-ryhmä       
 
Sunnuntai 21.11.2010
 
klo 11.30         1000 m, miehet, B-ryhmä       
 
 
Lisätietoja

Jukka Ala-Louko +358 50 300 0518
Esko Lummelampi p. 0500 240 029