Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Poutala parantaa Kiinassa – viidenneksi 500 metrillä

Mika Poutala oli jo selvästi pirteämpi pikaluistelun Kiinan osakilpailun toisen päivän avauslajissa 500 metrillä verrattuna ensimmäisen päivän suorituksiin. Hän paransi aikaansa lähes kolme sekunninkymmenystä, luisteli nyt 35,29 ja paransi sillä tasaisen kilpailun sijoitustaan ollen viides. Palkintopalli jäi yhdeksän sadasosan päähän.

Kilpailun voitti venäläinen Dmitry Lobkov ajalla 35,07. Toiseksi tuli ensimmäisen päivän voittaja kiinalainen Fengtong Yu (35,09) ja kolmanneksi ensimmäisen päivän kakkonen japanilainen Keiichiro Nagashima (35,20).

A-ryhmässä luistellut Pasi Koskela ei saanut toisenakaan päivänä parastaan irti. Aika oli 36,95 ja sillä sai maailmancupin jäännöspisteet. B-ryhmässä Tuomas Nieminen ei onnistunut pistetilinsä kartuttamisessa. Hän paransi hitusen ensimmäisestä päivästä, mutta sijoitus oli ryhmän 13:s.

– Mikalta tänään jo paljon parempi veto. Lähtö oli hyvä, ensimmäinen satanen meni 9,6, alussa oli hieman hosumista, mutta loppu oli jo hyvää Mikaa. Pasi ja Tuomas ovat väsyneitä ja suoritustaso ei ole heidän osaltaan nyt hyvä, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Tulokset

Pikaluistelun maailmancup

Changchun 6.-7.12.2008

500 m, miehet A-ryhmä

1 Dmitry Lobkov (Venäjä) 35,07
2 Fengtong Yu (Kiina) 35,09
3 Keiichiro Nagashima (Japani) 35,20
4 Joji Kato (Japani) 35,21
5 Mika Poutala (Suomi) 35,29
6 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 35,35

19 Pasi Koskela (Suomi) 36,95

500 m, miehet B-ryhmä

1 Tadashi Obara (Japani) 35,53
2 Fangyi Liu (Kiina) 35,67
3 Jamie Gregg (Kanada) 36,07
4 Yaolin Zhang (Kiina) 36,17
5 Kyle Parrott (Kanada) 36,26
6 Sergey Chadayev (Venäjä) 36,34

13 Tuomas Nieminen (Suomi) 36,62