Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Pikaluistelijat karsivat maailmancup-paikoistaan Saksassa

Pikaluistelun kilpailukausi pyörähti käyntiin myös suomalaisluistelijoiden osalta. Luistelijat karsivat Berliinistä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna käynnistyvään maailmancupiin.

Karsintojen nopein oli sekä 500 metrillä että 1000 metrillä Mika Poutala. Poutalan aika oli 500 metrillä 35,73 ja 1000 metrillä 1.10.85. Lyhyemmällä matkalla toiseksi parhaan ajan luisteli Pasi Koskela (36,05) ja pidemmän matkan kakkonen oli Tuomas Nieminen (1.12,20).

Pekka Koskelalla oli huonoa onnea, sillä hänen luistimensa rikkoontui 500 metrin startissa ja päivän luistelut jäivät siihen.

– Karsinnat menivät tämän päivän osalta kutakuinkin niin, kuin ennakolta voi odottaa. Mikan 500 metrillä ilahdutti erityisesti hyvä startti ja Euroopan radoilla luisteltuna 1000 metrin aika on kova. Samoin Pasin 500 metriä oli hyvä. Harmillista, että Pekalta rikkoontui luistin ja hän ei saanut tältä päivältä noteerausta. Myös Jarmo Valtosen kipeä selkä aiheuttaa nyt vähän harmia, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Tulokset

Erfurt Games, Erfurt

Miehet 500 m

1 Mika Poutala 35,73

2 Pasi Koskela 36,05

3 Tuomas Nieminen 36,84

6 Lauri Potka 37,15

7 Jarmo Valtonen 37,29

7 Markus Puolakka 37,29

Miehet 1000 m

1 Mika Poutala 1.10,85

2 Tuomas Nieminen 1.12.20

3 Pasi Koskela 1.12,35

Miehet 1500 m

1 Dimitry Babenko (Kazakstan) 1.51,91

5 Lauri Potka 1.55,40

Naiset 500 m

1 Judith Hesse (Saksa) 39,79

7 Susanna Potka 42,29

Naiset 1000 m

1 Pamela Zoellner (Saksa) 1.20,32

6 Susanna Potka 1.26,40