Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Tommi Pulli vei SE:n Janne Hänniseltä

Tommi Pulli luisteli 17.1. Seinäjoen Torstaikisoissa uuden Suomen ennätyksen alle 15-vuotiaiden poikien 500 metrillä pysäyttäen kellot aikaan 40,33.

Entinen ennätys oli päävalmentaja Janne Hännisen nimissä. Aika 40,7 oli luisteltu vuonna 1990 Helsingissä.

Tommi on 15-vuotias Seinäjoen Yhteiskoulun liikuntaluokan oppilas. Hän kilpailee viimeistä vuotta alle 15-vuotiaiden sarjassa. Seuraavat haasteet ovat alittaa SE-ajat niin 1000 metrillä kuin 1500 metrilläkin.

– Nämä onnistuvat, kun luistelut sujuvat teknisesti oikein ja ajolinjat ovat oikeita ja mahdollisimman suoria. Jokaiseen kilpailuun pyrimme saamaan myös oikean fiiliksen eli flow-tila olisi mahdollisimman korkealla. Tekniikassa on vielä parannettavaa ja hiomista, joita harjoittelemme koko ajan, kertoo Tommin valmentaja Pirjo Lehtinen.

Kovatasoisessa ja sään suosimassa Torstaikisassa tehtailtiin muutenkin paljon omia henkilökohtaisia ennätyksiä.

Tulokset