Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Valmentajakerho perustettiin

Suomalaiset luisteluvalmentajat lyöttäytyivät yhteen ja perustivat valmentajakerhon 12.04.2006.

Valmentajakerhon perustava kokous pidettiin Suomen Luisteluliiton kokoushuoneessa 12.04.2006 klo 18.00.

Perustajajäseniksi merkittiin kokoukseen osallistunet henkilöt: Esa Puolakka, Jukka Ala-Louko, Jukka Lehto, Kimmo Loponen, Toivo Kihlanki ja Pekka Pajunen.

Toimintaperiaatteita:

Pikaluistelun valmentajakerho on pikaluistelun valmennuksesta ja valmennuksen kehittämisestä kiinnostuneiden henkilöiden joukko.

Kerhon tavoitteena on saattaa pikaluisteluvalmentajat keskusteluyhteyteen toistensa kanssa. Tavoitteena on myös valmennustietouden jakaminen kerhon jäsenille ja siten valmentajien ammattitaidon ja lajitietämyksen kehittäminen.

Kerhon jäseneksi pääsee jokainen 18 vuotta täyttänyt, joka on aidosti kiinnostunut pikaluistelusta ja sen kehittämisestä. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla yhteystietonsa kerhorekisteriin. Ei siis tarvitse olla minkään ”tason” valmentaja ilmoittautuessaan. Tärkeimpiä tietoja ovat nimi ja sähköpostiosoite, myös puhelinnumero on hyvä ilmoittaa. Kerhon viestitys tapahtuu pääosin sähköpostin välityksellä.

Kerho pyrkii järjestämään vuosittain vähintään kaksi seminaaria, toisen kevään-kesän aikana ja toisen syksyn-talven aikana. Seminaarit ovat vapaamuotoisia, mieluummin kahden päivän mittaisia tapaamisia. Kuhunkin seminaariin valitaan 1-3 teemaa, joihin pyritään järjestämään hyvä alustus keskustelun pohjaksi.

Kerho valitsee kevätseminaarissaan luistelukaudeksi kerrallaan keskuudestaan ns. ”päävalmentajan”. Hänen tehtävänään on kauden aikana järjestettävien seminaarien järjestely, yhteystietorekisterin ylläpito ja tiedon välitys jäsenille.

Jäsenet voivat myös itse laitaa hyödyllistä valmennustietoa sähköpostijakeluna muille kerhon jäsenille. Kaudelle 2006-2007 ”päävalmentajaksi” valittiin Esa Puolakka. Ensimmäinen seminaari pyritään järjestämään Pajulahdessa 16.-17.06.2006.

Jäseniksi haluavat voivat lähettää yhteystietojaan Esa Puolakalle joko puhelimitse numeroon 040-7349 965 tai sähköpostitse osoitteeseen esa_skv@welho.com