Uutiset
Arkisto
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Koskela 10:s 500 m A-divisioonassa Torinossa

Pekka Koskela lähestyy tasoa, jonne hän nousi viime kaudella.

Koskela (kuvassa) luisteli hyvän 500 metrisen Torinossa käytävissä maailmancupin kilpailuissa. Hän sijoittui kymmenenneksi A -divisioonan kilpailussa ajalla 35,73, joka on pari kymmenystä parempi kuin perjantaina hänen saavuttamansa aika.

– Kierros oli hyvä, mutta lähdössä menetin tasapainoni kolmannella askeleella. Siihen nähden olen hyvin tyytyväinen aikaani. Kun lähdöstä saa 15 sadasosaa pois, niin hyöty tuplaantuu loppuajassa, Pekka totesi kilpailun jälkeen.

Koskela hävisi kilpailun voittaneelle japanilaiselle ME -miehelle Joji Katolle 44 sadasosaa. Katon aika oli 35,29. Perjantaina 500 metrin B -divisioonan voittanut Mika Poutala luisteli nyt A-divisioonassa. Hän oli 19:s ajalla 36,35.

– Hyvä luistelu yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta. Aloitus ja varsinkin ensimmäinen sisäkaarre olivat tämän kauden parasta. Kun alkukausi on kulkenut hyvin, niin on mukava lähteä jatkamaan kautta eteenpäin, tuumi Mika.

1 500 metrin B-divisioonassa paras suomalainen oli Jarmo Valtonen 14:s ajalla 1.50,86. Kilpailun voitti norjalainen Mikael Flygind-Larsen ajalla 1.48,15.

500 m, miehet A-divisioona

1. Joji Kato JPN 35,29
2. Dmitry Dorofeyev RUS 35,32
3. Jeremy Wotherspoon CAN 35,37
3. Fengtong Yu CHN 35,37
5. Joey Cheek USA 35,42
6. Keiichiro Nagashima JPN 35,45
10. Pekka Koskela FIN 35,73
19. Mika Poutala FIN 36,35

1 500 m, miehet B-divisioona

1. Mikael Flygind-Larsen NOR 1.48,15
2. Konrad Niedzwiedzki POL 1.48,49
3. Matteo Anesi ITA 1.48,91
4. Takahiro Ushiyama JPN 1.49,11
5. Stefano Donagrandi ITA 1.49,29
6. Håvard Bøkko NOR 1.49,62
14. Jarmo Valtonen FIN 1.50,86
32. Tuomas Nieminen FIN 1.54,61
36. Pasi Koskela FIN 1.56,04